Vanhustyössä on vetovoimaa!

Vanhustyössä on vetovoimaa!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

IÄN ILOINEN KAINUU 2030

Iän iloinen kainuu 2030, Kainuun ikääntymispoliittisesta strategiasta, jäi vaikuttunut tunnelma opintoja aloittelevan mieleen. Isolla toimijaporukalla tehty laaja työ. Paljon monialaista asiantuntemusta, lähteitä, tutkimuksia. 
 Herättää paljolti minuakin, tasaisesti ikääntyvää, yksittäistä vanhustyössä toimijaa, pohtimaan ja arvioimaan vanhuspolittisia asioita. 

Iän iloinen Kainuu 2030 strategia Asia osui ja upposi, sillä kaikkihan me ollaan juuri näitä, koko ikämme, ikääntyviä. 

Strategian kolme toimintalinjaa ovat:
-Koti ja ympäristö.
-Työ- ja elinkeinoelämä.
-Liikunta, kulttuuri ja terveyspalvelut.
Nämä kaikki sisältävät fyysisen sosiaalisen ja psyykkisen ulottuvuuden. Toiminnan taustalla ovat arvot.

Miten paljon voimmekin vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme täällä kauniissa Kainuussamme, juurikin omilla arvoillamme, asenteillamme, tavallamme suhtautua yhteisiin asioihimme. Valinnoillamme, teoillamme, sanomisillamme vaikutamme omiimme ja yhteiseen tulevaisuuteemme, siihen millaiseksi se muodostuu. Tuskinpa kukaan voi, tulevaisuutensa makkaraa muokata tismalleen mieleisekseen, mutta ainakin olla vaikuttamassa, kantaaottavana kehittävänä positiivisena ja optimistisena osallistujana. Ainahan voi elää ja tehdä valintoja ja päätöksiä, mahdollisuuksien mukaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Kestävän kehityksen, ekologisuuden ja kohtuullisuuden muistaen. 

Jokaisen ihmisen elämänkaari on ainutkertainen ja yksilöllinen. Kaikissa elämänvaiheissa ihmisellä pitäisi olla mahdollisuudet elää läheistensä ja yhteisönsä kanssa mahdollisimman tyydyttävää, omannäköistä elämäänsä. Ikään sukupuoleen ja mihinkään muihinkaan ominaisuuksiinsa, ja ehkäpä vähän omituisuuksiinsakaan, katsomatta. Pitäisi voida elää niin, että voi tehdä valintoja asumisensa, harrastusten työskentelyn jne suhteen myöskin silloin kun vuosia kilometrejä ja askelia mittareissa alkaa olla jo enemmän. Että saa halutessaan, tarvitessaan oikeanlaista, oikea-aikaista tukea, apua, neuvoja, tietoa, mahdollisuuksia, selviytyä mahdollisimman itsenäisesti.

Ihmisen ikä on mielenkiintoinen, vaikkakin vain numeroita. Ikä ei määrittele ihmistä tietynlaiseksi. Ikä tuo toki vakuuttavuutta ja ymmärrystä, kokemusta, viisautta. Asiat eivät enää näytä iän myötä niin mustavalkoisilta ja kapeilta. Oma kokemus ja eletty elämä on hyvä opettaja. Eri-ikäisillä ihmisillä on paljon opittavaa toisiltansa. Paljon yhdessä jaettavaa ja koettavaa. Yhteisöllistä puuhattavaa. Vauvasta vaariin. Kasvu, oppiminen ja eheytyminen ihmisenä ei riipu iästä, vaan on elämänmittaista mahdollisuutta. kaiken ikäisenä ihminen on arvokas ja ihmisessä on kaikki tunteet. Jokaisen ihmisen pitäisi saada kokea elämässään olevansa rakastettu, tärkeä, tarpeellinen, riittävä ja kelpaavansa, ihan omana itsenään. Että elämä tuntuu ja maistuu elämältä, että siinä on sisältöä ja merkitystä. Että tulee kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi tasavertaisesti. Että voi olla yksin tai kaksin, yksin tai yhdessä, olematta yksinäinen. Aamuisin olisi mukava herätä uuteen päivään, kokien tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta, innostusta. 

Hoitotyössä toimijalla on suuri rooli ja merkitys, millaisena ikääntyminen nähdään, koetaan, otetaan huomioon ympäristössämme , yhteisössämme, missä elämme. Meidän itsekunkin tolokku yhteistyö, yhteinen tahto tulevaisuutemme parantamiseksi, uhkakuvien himmentämiseksi, tuottaa kyllä varmasti tulosta. Oma myönteinen lämmin asenteemme ja suhtautumisemme ikääntymiseen, elämään ja tulevaisuuteen näkyy ja säteilee meistä kaikista. Valoisuuteemme voimme itse kukin itse vaikuttaa. Oman työn arvostus ja kehittäminen. Tiedon tuominen ja lisääminen. Ihmisyys ja lämpimyys. Itsensä ja toisten rakastaminen ja välittäminen, huomioonottaminen. Hymy ja hyvä ympärillä kasvaa ja poikii, niin hoitotyössä kuin kaikkialla muuallakin.
Tämä meijän ikioma , ”Ijän ilonen Kaenuu kakstuhattakolomekymmentä” , ikääntymispoliittinen strategia on mielestäni kaiken kaikkiaan hyvä ja kannustava julkaisu. Tuo uskoa ja toivoa kurjuudestaan kuuluisaan Kainuun kuvaan . Ikääntymispolitiikka on elämänkulkupolitiikkaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti