Vanhustyössä on vetovoimaa!

Vanhustyössä on vetovoimaa!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Mietteitä Iän Iloinen Kainuu 2030-strategiasta... Tämä oli minulle ennestään aivan tuntematon juttu eli hyvä vain, että tällainen tehtävä annettiin. Sivun mittainen tiivistelmä oli aivan liian suppea, joten tutustuin koko n.50 sivuiseen hankekertomukseen.

Ensimmäisenä nimi pisti silmään; kerrassaan positiivinen ja osuva "Iän Iloinen", Kaenuussahan on niin yleistä pessimistisyys, muuallakin kuin kotikunnassani Puolangalla "Mitäpä se hyvejää".
Tällainen positiivisuus jo kansilehdellä saa tarttumaan selvitykseen innokkaan odottavalla mielellä
ja paljonhan sieltä löytyikin.

Hankkeessa oli haastateltu Kainuulaisten toiveita vuodelle 2030, kohderyhmänä olivat 40-64 vuotiaat ja tätä vanhemmat eli sen ikäluokan ryhmä, joka vuonna 2030 on eläkkeellä/jäämässä eläkkeelle ja ehkä jo tarvitsemassa yhteiskunnan palveluja enenevässä määrin. Monen toiveissa oli, että saisi olla terveenä ja elämä sujuisi ennallaan.Turvallinen  ja puhdas ympäristö/luonto koettiin myös tärkeäksi.

Hankkeen 20-henkinen, monipuolinen ohjausryhmä oli nelikenttä-analyysiä käyttäen pohtinut Kainuulaisen väestön nykytilaa; sen uhkia ja mahdollisuuksia hyväksikäyttäen luonut vuodelle 2030
toimintasuunnitelman, jossa ikääntyminen nähdään vahvuutena. Ikä-ihmiset toimijoina, pelkän passiivisen olemisen sijaan. Teksti on hyvin positiivisen ottein kirjoitettu ja hauskaa siinä oli myös kuvitellut tapahtumat vuodelle 2030, mm. Keskipisteen pysäkin (Kainuun liikunnan toteuttama liikunta- ja ravitsemusohjaus) vaikutukset terveyden ja elämänlaadun paranemiseen.

Hankkeessa on huomioitu myös eri toimijat, jotka kaikki tavoittelevat samaa päämäärää: Kainuulainen ihminen, joka voi hyvin ja elää omannäköistä elämää. Ihminen, joka voi (aidosti) valita, asuuko kotona vai Palvelutalossa ja asumispalvelut on tehty tarpeesta lähtien. Palvelutalot olisivat pieniä yksiköitä, joissa huomioidaan ihmisen kokonaisvaltainen hoito empaattisesti ja asukkaan persoonaa/elämänhistoriaa kunnioittaen. Ympäristö ja luonto, joka on Kainuussa tutkitusti (Metlan sammaltutkimus) Suomen puhtainta. Lähiruoka, jota saadaan jo nyt kiitettävästi ja jonka saanti lisääntyy vuosi vuodelta, koska ihmisten mielenkiinto puhtaaseen, lähellä tuotettuun ruokaan lisääntyy.

Mietin tässä, miten minä, Vanhustyön osaajana voisin vaikuttaa siihen, että tavoitteet toteutuvat?
Voin työssäni olla osaava innostaja, joka saa meille töihin tulevat opiskelijat innostumaan vanhustyöstä, niin että tulevaisuudessakin riittää osaavaa henkilökuntaa.Voin neuvoa, opastaa ja innostaa terveellisiin elintapoihin, ohjata terveysliikuntaa ihan konkreettisesti. Pitää myös itsestäni huolta niin että voin olla työssäni tukena, apuna ja ilona niin asukkaille kuin työkavereille.

Oikeastaan ei ollenkaan hassumpaa odottaa Iän Iloista Kainuuta 2030!

-Riitta Moilanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti